HS 28.5.2020: Länsiväylän varteen ranta- ja suojelukaava-alueelle suunniteltu Lastenmaailma-hanke kariutui

Näyttävään arkkitehtuuriin tähdännyt hanke ei löytänyt rahoitusta.

ESPOON Karhusaareen suunnitteilla ollut hulppea Lastenmaailma-hanke on haudattu. Espoon kaupunki tiedotti torstaina, että Lastenmaailman toteuttamisesta Espoon Karhusaareen luovutaan. Hanketta on havitellut suunnittelu- ja mainostoimisto N2, ja sitä varten on perustettu Lastenmaailma-yhdistys. Lastenmaailma-yhdistys on kaupungin tiedotteen mukaan ilmoittanut luopuvansa hankkeesta, koska alueesta tehty luontoselvitys ei mahdollista hankkeen toteutumista aiotussa laajuudessa. Tiedotteen mukaan koronapandemia on vaikeuttanut hankkeen rahoitusta.

AJATUKSENA oli rakentaa Länsiväylän viereen Karhusaareen lapsille suunnattu teemapuisto, joka rakennukset olivat edustaneet näyttävää arkkitehtuuria. Sinebrychoffin puuhuvilaan oli suunnitteilla lastenkirjasto. Hankkeella on ollut Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston myöntämä suunnitteluvaraus kapealle ja varsin koskemattomalle ranta-alueelle, jossa on muinaismuistoja ja suojeltuja rakennuksia. Yhdistyksen visiona oli saada Lastenmaailmaan jopa 600 000 kävijää vuodessa.

Lastenmaailma-hankkeen vetäjät ovat kertoneet, että heitä on inspiroinut Tukholman Junibacken, jossa käy runsaat 300 000 vierailijaa vuodessa. Naantalin Muumimaailmassa kävijöitä kesäkaudella noin 200 000. Helsingin matkailukohteista esimerkiksi Tuomiokirkossa on käynyt noin 500 000 vierailijaa.

Hanke herätti julki tultuaan espoolaispoliitikkojen keskuudessa närää, koska kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä esiintyi Lastenmaailma ry:n teettämällä mainosvideolla, ennen kuin koko hanketta oli edes esitelty päättäjille.

Karhusaaren täydennysrakentamisen vastustajat perustivat kuntalaisaloitteen, jotta aluetta ei myllättäisi täysin ja suojelukaava säilytettäisiin.

Hankkeen hinta-arviot ovat olleet 40–70 miljoonaa euroa. Viime joulukuussa koossa oli 60 000 euroa. Lastenmaailma -yhdistyksen oli tarkoitus vahvistaa hankkeen keskeiset rahoittajat vuoden 2020 aikana.

Linkki Helsingin Sanomien juttuun: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006522231.html