Länsiväylän varrella suunnitellaan nähtävyyttä, jonka pitäisi houkutella kaksi kertaa enemmän väkeä kuin Tukholman suositun Junibackenin / HS 23.1.2019

Ovatko lastenmaailman suunnitelmat realistisia?

Juttu Helsingin Sanomissa 23.1.2019. Alla otteita jutusta, koko juttu luettavissa linkistä alla.

”Pienessä mittakaavassa sinne voidaan rakentaa”, sanoo Espoon kaupunginmuseon johtaja.

KIISTA ESPOON Karhusaaresta kasvaa. Suunnittelu- ja mainostoimisto N2 ja sen kylkeen viime syksynä perustettu Lastenmaailma-yhdistys suunnittelevat Länsiväylän viereen Karhusaareen lapsille suunnattua teemapuistoa hulppeine rakennuksineen.
Samaan aikaan kun hanke etsii rahoittajia, täydennysrakentamista Karhusaareen vastustavat perustivat kuntalaisaloitteen alueen suojelukaavan säilyttämiseksi.
Lastenmaailma-yhdistyksen toiminnanjohtaja Taneli Heikan mukaan tarkoituksena on tehdä ”tarina- ja satulähtöinen hauska kulttuuritalo.”

**

HANKKEEN TOTEUTTAMINEN edellyttää asemakaavan muuttamista. Karhusaaressa on muinaismuistolailla suojeltuja alueita, suojeltuja rakennuksia ja sen luonto on liikunta- ja virkistyskäytössä. Karhusaaren täydennysrakentamisen vastustajat ovat tammikuun puolivälissä perustaneet kuntalaisaloitteen, jotta aluetta ei myllättäisi täysin ja suojelukaava säilytettäisiin.
Aloitteen taustalla ovat Karhusaaressa Sinebrychoffin huvilassa työskentelevät taiteilijat, mutta tarkoituksena on pikavauhtia perustaa Karhusaaren kulttuurihistoriallisia arvoja ja suojelukaavan ylläpitämistä kannattava poliittisesti sitoutumaton yhdistys Pro Karhusaari.

Kuvataiteilija Seija Rissasella on ollut työhuone Karhusaaressa kymmenisen vuotta.
”Emme me lasten asioita todellakaan halua tyrmätä, mutta esitetyllä väkimäärällä tämä paikka joutuu koetukselle”, Rissanen sanoo.
Hän korostaa, että taiteilijat eivät ole asialla vain työhuoneidensa säilymisen takia, vaan siksi että paikka on historiallisesti ja maisemallisesti arvokas, jolla on jatkuvasti myös virkistys- ja liikuntakäyttöä.

Alueen vanhat rakennukset tarvitsevat kunnostamista, mutta suojelupäätösten purkamista vastustavat toivovat siihen löytyvän jonkin muun ratkaisun kuin alueen massiivinen muutos ja suuret kävijämäärät.
Lastenmaailma-hankkeen vastustajat pelkäävät myös, että suunnitelma on niin lennokas, että sillä ei ole mahdollisuuksia toteutua, mutta silti kaavaa muutetaan siten, että Karhusaareen on mahdollista rakentaa esimerkiksi kerrostaloja.

”Tästä tulee vapaata riistaa”, pelkää Rissanen.

Lue koko juttu linkistä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005974487.html