Taiteilijakollektiivi Kunst: Unconstruction Site
Galleria Lapinlahti 9.-27.1.2019
On olemassa pisteitä, jossa oliot, asiat ja ideat, eivät enää ole sovitettavissa tai hyödynnettävissä totutulla tavalla. Voi ajatella, että tällöin on kyse kyllästymispisteistä. Kyllästyminen tässä ei tarkoita ikävystymistä, vaan pikemminkin täyteen tulemista.
Ihminen muokkaa, muuttaa ja rakentaa maisemaa. Ekosysteemiin tallentuu tietoa. Lähteminen on ainut mahdollisuus, alusta uudelle. Äärellisessä informaatiossa yksityiskohdat katoavat. Alut ja loput kohtaavat.
Tervetuloa Taiteilijakolletiivi Kunstin näyttelyn avajaisiin 8.1.2019 klo 17-19.
Taiteilijakollektiivi Kunst on keväällä 2013 perustettu yhteistoiminnallinen yksikkö, jossa toimivat taiteilijat Christina Holmlund, Pia Paldanius, Jarmo Palola, Sirpa Päivinen, Anu Suhonen ja Julia Weckman. Teokset muodostuvat mm. video- ja ääni-installaatioista, valokuvista, performatiivisista interventioista. Kunst tekee teemallisia yhteisnäyttelyitä sekä yhteistaideteoksia. Yhteistaideteoksissa yksittäisen taiteilijan tekijyys ei korostu, vaan kollektiivi toimii yhtenä keskustelevana ja toteuttavana orgaanina.
Näyttely päättää Galleria Lapinlahden toiminnan. Taiteilijakollektiivi Kunst on kuratoinut ja koordinoinut näyttelytoimintaa vuodesta 2016 lähtien. Galleriassa on ollut esillä 82 avoimen haun näyttelyä ja kuratoitua teemallista kutsunäyttelyä yhteensä 233 taiteilijalta.